Maltan MGA kiristää ohjeitaan 2021

Maltan MGA eli Maltan valtiollinen peliviranomainen on tänään kertonut, että se tuo operaattoreille uuden ja pakollinen raportointivälineen, jolla operaattoreiden tulee välittömästi raportoida, mikäli nämä havaitsevat epäilyttävän näköistä urheiluvedonlyöntikäyttäytymistä.

Työvälineen suunnitellaan tulevan kaikkien B2C lisenssoitujen operaattoreiden käyttöön jo marraskuussa 2020, työvälineen nimi on Suspicious Betting Reporting Mechanism eli SBRM. Raportointi tulee siis mahdolliseksi jo marraskuusssa, mutta käyttöönotto tapahtuu sitten 2021 alussa. Samalla kaikille lisenssoiduille kasinoille tulee raportoinnin ohjeet saataville.

Työkalua on ollut MGA:n kanssa tekemässä kymmenen eri organisaatiota, ja yksi sen tukipykälistä on MGA:n itse aloittama Sports Integrity Unit (SIU) 2019, jonka ainoa tehtävä on urheilun ja urheiluvedonlyönnin turvaaminen.

Alan kansainvälinen liitto The International Betting Integrity Accociation (IBIA) otti raportoinnin tulon ilollla vastaan.

Tänä vuonna MGA on itseasiassa solminut useamman tietovarastojen käyttöönliittyvän sopimuksen urheilun parissa ml. Ruotsin jalkapalloliitto, kansainvälinen Darts liitto sekä maailman biljardi ja snooker liitto.

Vastaa