Näkyvyyttä Eurheilun eli Esportsin parissa

Toimitko alalla tai tuotteiden kanssa, joka hyötyisi näkyvyydestä e-urheilun eli Esportsin parissa? Meillä on verkostossamme muutama tällainen sivusto sekä suomeksi että englanniksi, jolla voimme tuoda esille erilaisia tuotteita ja palveluita.

  • nettisivut
  • Twitch kanavat ja suoratoisto
  • sosiaalisen median kanavat sisältäen Discordin

Eurheilu on kansainvälisesti alati kasvava alusta, jonka parissa viihtyvät niin nuoret kuin vanhemmatkin. Onhan videopelit olleet aktiivisesti pelattavissa jo sellaiset viitisenkymmentä vuotta – pelaajia on siis kaikissa ikäryhmissä, ei vai nuorissa.

Eurheilu on ylittänyt arvoltaan maailmanmitassa jo miljardin dollarin rajapyykin ja ala kasvaa vuosi vuodelta, myös Suomessa. Jo 2019 18–29-vuotiaiden miesten parissa Eurheilu eli elektroninen kilpapelaaminen nousi ensimmäistä kertaa kiinnostavimmaksi lajiksi. 53 prosenttia kyseisestä ikäluokasta oli kiinnostuneita eSportista, kun taas jääkiekosta kiinnostuiden määrä oli 52 prosenttia.

E-urheilu kasvaa vuosittain koko maailmassa, eikä Suomi ole siinä poikkeus. Suomalaisten pelaajien ikäjakauma on tasaantunut vuodesta 1991 vuoteen 2017 Tilastokeskuksen tekemien seurantojen perusteella, ja 2020-luvulla pelaaminen on jo kaikkien ikäluokkien harrastus.

eUrheilu kasvaa: Lue KOVA:n artikkeli aiheesta

eUrheilu vs jääkiekko: Lue artikkeli aiheesta

Deloitte selvitti eUrheilua: Lue tutkimus

Me voimme auttaa sinua ja yritystäsi olemaa näkyvillä eri tavoilla, ota yhteyttä ja katsotaan mitä voimme keksiä yhdessä.

Visibility and contacts in Esports

Are you looking for new ways to contact possible customers, and do see Esports as a possible theme for the platform? We do have several sites in English and Finnish, where we can promote your services and products.

  • Twitch streamers
  • websites
  • social media channels incl.Discord

eSports Viewership is Growing

There had already been a significant increase in eSports viewers since 2016 – both occasional viewers and enthusiasts, i.e., viewers who watch it regularly. Between 2018 and 2019, there was a 12.3% increase year over year (using Newzoo’s old definitions). In Newzoo’s 2019 adjusted figures, there were 200.8 million occasional viewers and 197 million eSports enthusiasts, making the total audience 397.8 million. The year-over-year growth continued in 2020, with 220.5 million occasional viewers and 215.4 million eSports enthusiasts, a combined eSports audience of 435.9 million. In Europe only we are talking now already of about 100 million annual viewers.

We can offer channels for you to get in touch with Esports, if you are interested, please contact by email.

Vastaa