Suomalaiset ovat vuosikymmenien ajan halunneet olla länsieurooppalaisia, se on johtanut erilaisiin tapahtumiin ja kehityskäyriin Suomessa, mutta yksi asia, missä on selkeästi näkyvillä on kasinopelaaminen.
Suomalaiset pelaavat paljon rahapelejä. Siihen ei ole kuin yksi todellinen syy, ja se on Suomessa näkyvillä olevat tuhannet pelikoneet, joita on sijoitettu ravintoloihin, hotelleihin, huoltoasemille, kioskeille sekä kauppojen eteistiloihin – tästä syystä viimeiset suomalaiset sukupolvet ovat kasvaneet rahapeliautomaattien varjossa, niihin jo lapsesta tottuen. Muualla Euroopassa tilanne ei ole tällainen.
Nykyään sivustot kuten suomalaisetnettikasinotnyt antavat suomalaisille nettikasinoista kiinnostuneille rahapelaajille tietoa kaikista niistä pelisivustoista, joilla suomalaiset pääsevät pelaamaan, aivan kuten kuka tahansa muukin kansainvälinen pelaaja. Kylläkin viimeiset pari vuotta ovat Euroopassa olleet kansallisten rahapelilisenssien aikaa, eli yleiseurooppalaisen pelilisenssin sijasta alkaa jokaisessa Euroopan maassa, vähintäänkin jokaisessa EU:n jäsenvaltiossa olemaan oma lisenssijärjestelmänsä, eli mikäli pelioperaattori haluaa tarjota pelejään tietyssä maassa, operaattorin pitää hakea sen alueen pelilisenssiä. Näin monella isoista eurooppalaisista pelitaloista, kasino-operaattoreista, on nykyään useiden maiden omat pelilisenssit sekä yleiseurooppalainen lisenssi esimerkiksi Maltalta. Tulevaisuudessa useimmat tahot uskovat, että on tulossa EU:n kattava yksi rahapelilisenssi, joka takaa jokaiselle jäsenmaalle vähintäänkin hyvät lisenssi- ja verotulot pelaamisesta. Mutta siihen on varmasti vielä matkaa.
Nettikasinoiden kehittyminen
Nykyaikaiset nettikasinot ovat kehittyneet kokonaisvaltaisiksi viihdepalveluiksi, jotka tarjoavat satoja erilaisia pelejä pelaajilleen. Viimeiset pari vuottta ovat nimittäin olleet pelistudioiden ennätysvuosia ja pelistudiot kuten Play’n Go, NetEnt, Evoluition, Yggdrasil ja kymmenet muut ovat julkaisseet pelejä toistensa perään ennätystahtia. Eivätkä pelit ole enää niin yksioikoisia rullapelejä symboleineen, vaan pelien sisäisiä innovaatioita on tullut lähes kuukausittain ja livekasinopelit kuten Evolutionin pelit ovat esimerkkejä, ovat tuoneet nettikasinot sellaiselle palvelutasolle, että perinteinen kasinoteollisuus on oikeasti alkanut harkita uutta hybridimallia.
Suomalaisten pelaaminen
Kaikki rahapelialalla olevat tietävät suomalaisten pelaavan kohtuullisen paljon. Tilastot kertovat suomalaisten häviävän keskimäärin jopa 500 euroa vuodessa (per aikuinen) rahapeleihin ja se on yksi maailman suurimmista määristä. Siihen suurin vaikutus on nimenomaan jokaiselta alueelta löytyvät automaattipelit, joita suomalaiset pelaavat miljardeilla joka vuosi.
Pelaaminen on kuitenkin muuttumassa, ja on jo muuttunut. Nuoremmat aikuiset eivät ole enää kiinnostuneita pysähtymään pelaamaan automaateilla, vaan hakeutuvat nettikasinoille, joilla on entistä enemmän pelaamisen mahdollisuuksia, ja mm. nuo edellä mainitut livekasinopelit, joita Suomessa on aiemmin voinut pelata vain Helsingissä ja nyt myös Tampereen kasinolla. Tästä kaikesta johtuen koko 2000-luvun ajan suomalaiset ovat hakeneet ja etsineet uutta pelattavaa ulkomailta – siksi on markkinoille tulleet suomalaiset nettikasinot. Ne ovat yleiseurooppalaisen kasinolisenssien alaisuudessa toimivia nettikasinoita, jotka eivät maksa verojaan ja maksujaan Suomeen vaan esimerkiksi Maltalle, tai Kyprokselle tai esimerkiksi Englantiin, Viroon….. yms. Harvat kasino-operaattorit ovat sulkeneet ovensa Suomesta tulevalle pelaamiselle -ja pelaavathan suomalaiset myös ulkomailla ollessaan. Lisäksi monet suomalaiset osaavat kyllä VPN-sovellusten avulla piilottaa oman todellisen sijaintinsa ja ovat tietoisia siitä, että suomalainen on EU-kansalainen ja siten oman pankkitilin avaaminen esimerkiksi Belgiaan on helppoa.
Varsinkin urheiluvedonlyönnissä aktiiviset pelaajat hakevat parhaat kertoimet kansainvälisesti. Se ei tarkoita, etteivätkö he pelaisi myös kotimaisella sivustolla, mutta usein kuitenkin kertoimet saattavat olla yli 20 % parempia ulkomailla, joten tulokset ovat myös sitä kautta paremmat, ja mikäli pelaaja on vedonlyönnissä oikeasti aktiivinen pelaaja, jopa ammattilainen, niin sillä on suuri merkitys onko ottelulle tarjolla 1,4 kerroin vain 1,75 kerroin! Siksi aktiiviset pelaajat etsivät pelikohteita kansainvälisesti.
Nettikasinot tarjoavat jokainen omanlaisensa viihdekokemuksen peleineen ja tarjouksineen, mutta jää pitkälti pelaajan omalle vastuulle pelata vastuullisesti. Pelisivustot kyllä tarjoavat hyvät työvälineet oman pelaamisen seurantaan ja hallintaan, ja pelaaja voi asettaa itselleen erilaisia rajoituksia sekä pelaamansa rahan että käyttämänsä ajan suhteen, mutta toimivin keino on pelaajan oma toiminta. Rahapelejä pelaavan pelaajan tulee ymmärtää että vain pokerin peluu toisia pelaajia vastaan ja urheiluvedonlyönti ovat mahdollisia ammatteja, sen sijaan pelaaminen kasinolla livepelejä tai automaatteja perustuu aina 100 % onneen ja sattumaan. Koska kaikki kasinoiden pelit ovat joko sääntöjensä tai koodauksen kautta asetettu antamaan kasinolle pieni etu, syntyy siitä tilanne, että jokaisen pelin kohdalla pidemmällä aikavälillä voittaja on aina kasino – vaikka sitten joku aina välillä voittaa isossa progressiivisen pelin jättipotista miljoonia – se vain tarkoittaa, että tuhannet pelaajat ovat ennen sitä hävinneet siihen samaan peliin enemmän, mikä mahdollistaa pelin ison voitonmaksun vaikka samana päivänä pelaajan omalle pelitilille – näin tekee mm. Microgaming isojen jättipottivoittojensa kanssa. Näissä isoissa progressiivisissa poteissa voiton siis maksaa pelistudio, sillä sen peli on pelattavissa kymmenillä kasinoilla yhtä aikaa, ja kaikki pelaaminen kasvattaa sitä isoakin pottia. Microgaming ja mm. NetEnt ovat tällaisia studioita, jotka tuottavat isoja miljoonien eurojen voittosummaisia pelejä.