Rahapelit ja mobiilipelaaminen

Euroopassa pelaaminen on vähitellen siirtynyt nettiin – siis rahapelaamisessa. Mutta maiden välillä on suuria eroja, ja varsinkin Pohjoismaissa nettipelaaminen on yleistä, kun taas Euroopan vanhoissa maissa kuten esimerkiksi Saksassa ja Italiassa nettipelaamisen aika on vasta tuloillaan.

Siinä missä eurooppalaiset ovat eri tasolla, samalla tavalla löytyy tekniikan eritason hyväksikäyttöä muualta – Aasialaiset ovat etunenässä menossa kaikkeen pelaamiseen mobiilisti, koska se on monelle se ainoa vaihtoehtoa, kun taas esimerkiksi USA:ssa vasta opetellaan rahapelien nettipelaamista, kiitos vasta vuonna 2019 tulleen oikeuden päätöksen, joka mahdollisti Nevadan lisäksi myös muiden osavaltioiden mahdollistavan rahapelaamisen netissä.

2010-luvulla puhuttiin paljon siitä, että mobiilipelaaminen vaati kasinoissa oman sovelluksensa, mutta nyt 2020-luvulla ollaan tilanteessa, missä useimmiten riittää oman älypuhelimen selain, ja pelaamaan pääsee missä ja koska tahansa, ei tarvitse kuin avata pelitili valitsemallesi nettikasinolle.

Muuttuvat kasinomarkkinat

Kasinomarkkinoilla tapahtuu kokoajan. Joskus operaattorit päättävät avata uusia kasinoita, toisinaan taas kasino voidaan uusia kokonaan – tai jos asiakkaita ei ole tarpeeksi, tulee kasinon lopettaminen eteen. Tapahtuu, mitä tapahtuu, niin nettikasinoiden tulee kehittyä koko ajan. Nyt esimerkiksi mietitään paljon sitä, tuleeko Suomeen uusia kasinoita ilman rekisteröitymistä? Monesti nimittäin pelaajat haluavat päästä nopeasti pelaamaan ja silloin kaikki rekisteröitymiset ovat turhia, sillä rahaliikenteen yhteydessä on mahdollista tunnistaa asiakas. Monet nettikasinot kuitenkin toivovat asiakkaan rekisteröityvän, sillä silloin voidaan ottaa käyttöön erilaiset VIP-järjestelmät, kasinoiden sisäiset kilpailut ja arvonnat, sekä jopa viikoittaiset bonustarjoukset.

Muuttuville kasinomarkkinoille on tulossa jatkossa entistä enemmän paineita, sillä monet tilastonikkarit ja tutkijat ovat jo puhuneet siitä, kuinka nykyiset nuoret aikuiset eivät ole niin kiinnostuneita yksinkertaisista kasino-ja raha-automaattipeleistä kuin ennen – puhutaan, että pelaajat haluavat entistä viihteellisempiä pelejä, jotain mitä esimerkiksi NetEnt on tuonut markkinoille elokuvien ja TV-sarjojen kautta, joilloin peleissä on mukana videota, ääntä ja muualta tuttuja hahmoja – ovat ne sitten dinosauruksia, huumeparoneita tai vaikka se ainoa oikea barbaarikuningas, eli Conan.

Mobiilipelaaminen ohittaa muun pelaamisen

Meistä on tulossa koko ajan entistä mobiililaite riippuvaisempia. Nyt on olemassa sovelluksia, joilla voi etsiä mieluisan vaatteen ostopaikan kuvan perusteella. Sovellus tunnistaa vaatteen ja etsii ne paikat, jotka myyvät samaa tuotetta. Jos ihan oikeaa tuotetta ei löydy, tarjoaa sovellus saman muotoisia ja värisiä vaihtoehtoja.  Stylistipalvelusta saa vaateneuvontaa erilaisia tilanteita varten. Monissa vaateliikkeissä stylistipalveluihin on pitkät jonot, joten aika pitää varata hyvissä ajoin etukäteen.  Nettikauppojen asiakkaista suurin osa tekee ostoksensa sovelluksen kautta. Sovelluskehittäjät tekevät jatkuvasti töitä sen eteen, että mobiiliostaminen olisi sujuvampaa ja tarjoaisi paremman asiakaskokemuksen.

Hyvä mobiilikasino panostaa asiakkaidensa viihtyvyyteen ja usein kasinot houkuttelevat asiakkaita lataamaan mobiilisovelluksen ja tarjoavat siitä hyvästä vieläpä lisäbonuksia. Mobiilikasino onkin täsmälleen yhtä hyvä kuin tavallinen internet-kasinokin, mutta tämän lisäksi se tarjoaa lisäetuja asiakkaille. Onkin mielenkiintoista nähdä millainen tilanne vaikkapa kahden vuoden päästä on. Ehkäpä kaikki pelaaminen on siirtynyt tietokoneiden ruuduilta mobiililaitteille?

Miten muuten oma mobiilipelaamisesi? Oletko jo pelannut jotain peliä älypuhelimellasi, vai onko siellä parasta aikaakin useampi peli ladattuna? Tai kuinka paljon olet pelannut viimeisen viikon aikana?

Yksi kommentti artikkeliin ”Rahapelit ja mobiilipelaaminen”

Vastaa