Suomi on tunnettu maailmalla siitä, että meillä pelataan rahapelejä paljon asukasmäärään nähden ja että meillä pelataan niin automaattipelejä kuin nettipelejä, vaikkei meillä ole virallisesti kuin yksi kasino. Tämä onkin erikoinen asia ihan kansainvälisellä tasolla. Meillä täällä Suomessa erilaisissa kioskeissa, kaupoissa ja huoltoasemilla ollut yli 18 000 automaattipeliä ihmisten näkyvillä ja monia paikkoja, joissa näitä pelejä on yli kymmenen – eli kyseessä on kansainvälisen mittapuun mukaan jo minikasinoita, mutta meidän suomalaisten mielestä ei. Se, että suomalaiset pelaavat eniten nimenomaan peliautomaatteja huoltoasemilla ei ole uutinen, mutta se, että suomalaiset pelaavat yhä enemmän netissä on uutinen.
Nettipelaaminen kasvaa jo sitä kautta, että nykyään meillä on jo kolmas sukupolvi nettipelaajia ja ensimmäinen sukupolvi eSports pelaajia – netin ja varsinkin mobiilipelaamisen trendin aloittanut vuosikymmen lähenee loppuaan ja tuleva 20-luku tulee jatkamaan pelaamisen nousua, niin eSports kuin rahapelaamisen suhteen, joten miksei voisi ajatella jossain vaiheessa Lempolan kauppapuistoon pientä peliareenaa, jossa olisi sekä eSports turnauspaikka, että hieman isompi kasino? Nettikasinot ovat tulleet ja tulevat säilymään jatkossakin, kysymys vain kuuluu ovatko ne kuten nyt vapaasti pelattavissa vai tuleeko Suomeen Ruotsin mallin tyylinen lisenssimaksu? Nimittäin jos eduskunta päättää muuttaa Arpajaislakia radikaalisti, voitaisiin saman tien mennä Englannin ja Saksan suuntaan ja mahdollistaa kioskipelaamisen rinnalla oikeasti minikasinot ja poistaa katukuvasta kaikki peliautomaatit! Tilaa meillä Suomessa on kyllä lähes kaikissa kuntien ja kaupunkien keskustoissa sillä vapaita liiketiloja kyllä löytyy, ja tällainen rahapelikasino, voisi olla hyvinkin myös toisessa kerroksessa – se ei tarvitse sitä katutason näkyvyyttä, koska aivan varmasti sen markkinointiin tulisi lähes tupakan veroiset esteet, ainakin mitä tulisi katunäkyvyyteen.
Mahdottomasta mahdollista
Monta asiaa on pidetty historiassa mahdottomana, ja jos kerta Tunnin junakin voi jollakin vuosikymmenellä toteutua, niin miksei myös Arpajaislain muutos? Suurin este lienee kaksiosainen, eli ensinnäkin ne sadat hankkeet ja yhdistykset, jotka toimivat periaatteessa täysin Veikkauksen ja ministeriöiden tukirahojen turvin ja toisaalta se suomalainen pelko, että pelihaitat kasvaisivat entisestään.
Ihmiset pelaavat ja ovat aina pelanneet. Aina on myös osa pelaajista, jotka eivät osaa lopettaa ajoissa, jolloin pelaaminen synnyttää ongelmia. Useimmat pelaajat eivät ole ongelmapelaajia, mutta aina muutamia löytyy tuhannesta ja siksi on osa päättäjistä sitä mieltä, että jos nykyistä järjestelmää lähdetään muuttamaan, näitä ongelmia tulee lisää. Puhutaan esimerkiksi mainonnan lisääntymisestä ja sen kautta pelaamisen lisääntymisestä. Tosiasia on että, Suomessa pelataan jo nyt paljon ja ne jotka pelaavat nyt, pelaavat myös tulevaisuudessa. Mikään tutkimus tai tilasto ei tue ajatusta, että pelaaminen lisääntyisi huomattavasti, jos Suomi muuttaisi lakejaan. Ainoa mikä muuttuisi suuresti on peliverojen ja lisenssimaksujen kautta mahdollisesti jatkuva tukirahojen jako, joka siis muuttuisi täysin eri kanavien kautta tapahtuvaksi, mutta tuskin summiltaan erilaisiksi. Muutos mahdollistaisi myös se, että Veikkaus pääsisi kansainvälisille vesille osaamisensa avulla ja mahdollistaisi uuden vientialan suomalaiselle osaamiselle, joka tähän mennessä on tarkoittanut lähinnä muuttamista Englantiin tai Maltalle rahapeliteollisuuden töiden perässä.
Lempolan kehittyvä kauppapuisto
Lempolassa on yhä vielä tilaa ja uusia liikkeitäkin olisi tulossa, jos ensi saataisiin liikennejärjestelyt sujumaan jatkossa paremmin. Jokainen, joka käy Lempolassa lauantaisin tai arki-iltapäivisin tietää, että olisi aivan jossain muualla autollaan jos mahdollista, niin heikosti on alueen liikennevirrat laskettu. Uudet liikennejärjestelyt ja pari uutta liikettä niin Lempola pääsee seuraavaan kehitysvaiheeseensa.
Ovatko ne liikkeet sitten Lidl, tai vaikkapa joku huonekaluliike, eivät ne tarkoita sitä, etteikö tulevaisuudessa lakien niin salliessa voisi alueella tulla englantilaistyylinen minikasino urheiluvetomahdollisuuksineen.