Connecticut – kuvernööri tukemassa laillista vedonlyöntiä

Connecticutin kuvernööri Ned Lamont on nyt seurannut kolleegansa, New Yorkin kuvernöörin, Andrew Cuomon jalanjäljissä näinä vaikeina aikoina. Connecticut on naapuri osavaltio New Yorkin pohjoispuolella ja joka on kokenut saman kuin muukin maailma. Covid-19 pandemia on ollut todella haastava varsinkin taloudellisesti jokaisessa maassa. Jokainen ala on saanut sen aikana osumaa mutta palautuminen alkaa pikkuhiljaa näyttää toivokkaalta.

Toissapäivänä kuvernööri antoi ”State of the State” puheensa jossa kertoi että viime vuosi ja ylipäätänsä tämä pandemia on ollut hänen elämänsä haastavinta aikaa niin kuin se on monelle muullekin ollut.

Vaikeat ajat ovat saaneet osavaltion ja sen naapurissa olevat osavaltiot työskentelemään entistä läheisemmin tämänlaisissa ongelmatilanteissa. Ned työskentelee osavaltioiden kesken tuodakseen myös modernisoidun pelaamisen kansalaisille.

”Urheilun vedonlyönti, nettipelaaminen sekä laillistettu marihuana on jo ympärillämme, turhaan luovutamme nämä markkinat naapureille tai katukauppaan” kertoo Ned Lamont.

Kuvernöörin kantaan on paljon vaikuttanut New Yorkin kuvernööri Andrew Cuomon päätös ottaa rennommat säädökset koskien nettikasinoita ja nettipelaamista.

Tämän artikkelin tänäänkin teille toi Carnival News, alkuperäinen englanninkielinen versio on luettavissa täältä.

Vastaa