Lotto – Saksalaiset lottosivat enemmän kuin ennen
Koko viime vuosi, 2020 oli monelle yritykselle ja alalle todella hankalaa aikaa joka on myös jatkunut tälle vuodelle. Toki löytyy myös tiettyjä alueita jonka myynnit ja tuotot
Vedonlyönnin vuosikymmenen erikoisimmat vedonlyöntikohteet
Päättyneeseen vuosikymmeneen mahtui paljon epätavallisia vedonlyöntikohteita. Tähän juttuun rahapelisivustoja arvioiva Bojoko.com on valinnut perinteisen gaalan rakennetta
Tylsistyminen lisää pelaamista
Pandemian aikainen tai aikaansaama tylsistyminen nähdään yhtenä taustatekijänä ainakin Englannissa rahapelaamisen kasvulle, raportoi englantilainen the Daily Telegraph. Eilen
Vuodenvaihde 2020/21 lähestyy
Joulu on vietetty ja on välipäivien aika. Vaikka emme ole joulunaikaan päivitelleet uutisia sivuille, ei se tarkoita, että olisimme vain syöneet kinkkua ja kalkkunaa ja juoneet
PA asettaa uuden ennätyksen vedonlyönnissä
Pennsylvanian osavaltiossa rikottiin ennätys vedonlyönnissä ja sen tuloissa, nyt on kuitenkin kyse vain osavaltion sisäisestä tuloksesta eikä siis koko Yhdysvaltain mittainen
Rahapelien historiaa Suomessa
Suomi on samalla sekä tiukan rahapelilainsäädännön maa, että rahapelaajien luvattu maa. Tässä suhteessa pakostakin käy mielessä vertaus alkoholiin ja alkoholilainsäädäntöön, mutta
Londoner Hotelli – Macaun avajaiset
Las Vegas Sands, joka omistaa hotelleja ympäri maailmaa on ilmoittanut uuden hotellinsa avajaispäivämäärän. Uusi hotelli joka on pian valmis yleisölle tulee olemaan elintärkeä
Euroopan komissio: Uuden sukupolven teknologiat ihmisten hyödyksi
EU komissiolla on digistrategia, jonka myös EGBA eli Euroopan rahapelioperaattoreiden liitto ottaa avosylin vastaan, sillä se näyttää tien mahdolliselle koko Euroopan tai ainakin